maanantai 26. tammikuuta 2015

Alku


Hain mukaan Kapua-hankkeeseen hetken mielijohteesta. Ajatus toisten auttamisesta ja itsensä haastamisesta tuntui hyvältä. Mitä enemmän hankkeesta kuulin sitä enemmän siihen ihastuin. Tämä taitaa totisesti olla minun juttuni. 

Kapuan kautta kerätään varoja Planin, Kynnys ry:n, Taksvärkki ry:n ja Väestöliiton kehitysyhteistyöhankkeisiin ympäri maailmaa. Plan tukee varhaiskasvatusta ja tasa-arvon edistämistä Boliviassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Kynnys ry tukee vammaisten naisten voimaantumista Etiopiassa ja Keski-Aasiassa. Taksvärkki ry tukee Sambian ja Kenian katulapsia ja Väestöliitto edistää nuorten seksuaaliterveyttä ja -oikeuksia Malawissa ja Nepalissa.

Olen tunnettu siitä, että minulla on monta rautaa tulessa. Sanonkin usein, että kaikkea pitää kokeilla, jotta löytää ne omat vahvuutensa. Taas olen uuden kynnyksellä, hyppäämässä tuntemattomaan. Aion syyskuussa kiivetä vuorelle, Huayna Potosille (6088m) Boliviassa. Mutta ennenkaikkea aion kerätä euron jokaista kiipeämääni metriä kohden. Jokainen euro menee kehistysmaiden tytöille ja naisille. Vuodet ovat opettaneet, että maailmaa ei pelasteta pelkästään puhumalla vaan myös tekemällä. Yhdessä tekemällä. Maailman tytöt ja naiset ansaitsevat parempaa ja maailma ansaitsee kuulla heistä lisää.

Kuva: Mandala Travel